5. syyskuuta 2013

KOMPASTUSKIVI NIMELTÄ KODINHOITOHUONE

 

Meidän perheellä näyttää olevan kehno kodinhoitohuonekarma. Nykyisessä kodissamme kodinhoitohuoneen virkaa toimittaa vajaat kaksi neliötä kylppärin nurkassa. Pyykit siis pestään samassa tilassa, jossa kylvetetään lapset, ajetaan parrat ja heitetään löylyt. Pyykinviikkaustasona toimii milloin olohuoneen lattia, milloin saunan laude. Ja värikkäät sohvatyynyt vaalean olohuoneemme piristäjinä olemme todenneet turhiksi – onhan meillä iloisen kirjavat pyykinkuivaustelineet. Lähes neljän vuoden kokemuksella voimme vakuuttaa, että tällainen pyykinhuoltosysteemi on täydellisen toimimaton. Ainakin meidän perheessä, jossa pyykkirumbaa tanssitaan joka päivä ja yleensä koko perheen voimin niin kun kuvista näkyy. 
 
Kodinhoitohuone on muodostunut myös uuden kotimme kompastuskiveksi. Kun tähän projektiin ryhdyttiin, meillä ei ollut selvää visiota siitä, peseytyvätkö pyykit paremmin ylä- vai alakerrassa tai kuinka monta neliötä niille pitäisi uhrata. Eikä ole vieläkään. Ehkä juuri siksi KHH:sta on tullut heittopussi, jota luonnoksissa on soviteltu vähän sinne ja tänne. Ja juuri KHH joutui luovuttamaan neliöt tekniselle tilalle, joka muutti talousrakennuksesta päätaloon teknisten ratkaisujen vuoksi. Jäljelle jäi runsaat 5 neliötä ja nekin kuraeteisen kanssa yhteisiä niin kun alla olevasta kuvasta näkyy. Toki tämäkin KHH on parannus nykyiseen, mutta sisäinen pikkuperfektionistimme miettii, josko sittenkin löytyisi joku muu ratkaisu. Etenkin kun käynti vessaan eteisnaulakon läpi tuntuu vähän eksoottiselta tai ainakin ’sukat kastuu’ -ratkaisulta...  
 

Pitkällisten pyörittelyjen jälkeen meillä on vaihtoehto B. Tämä tosin edellyttää, että rouva lupakäsittelijä katsoisi pikkuvessa-kurasuihku –yhdistelmän riittävän täyttämään esteettömyysmääräykset eikä vaatisi suihkua pytyn viereen. Tässä vaihtoehdossa tekninen tila ja vessa vaihtaisivat paikkaa, samoin naulakko ja KHH. Kuravaatteet ja puhtaat pyykit pysyisivät siis omissa oloissaan, mutta KHH:sta tulisi vieläkin pienempi kuin vaihtoehdossa A.

 
Melkoinen lilliputti KHH meille on tulossa, ainakin jos vertaa sitä asuntomessuilla nähtyihin, mutta voisikohan se kuitenkin toimia? Kummalle sinä annat äänesi A:lle vai B:lle?

6 kommenttia :

  1. Palaan tähän vanhaan aiheeseen, koska olen nyt vasta tutustunut blogiisi. Talosuunnitelmanne vaikuttavat hienoilta, jään innolla seuraamaan tulevia vaiheita. :)

    Joko olette ratkaiseet kodinhoitohuonedilemman? Mulle tuli mieleen, että mitä jos yhdistäisitte tekutilan ja kodinhoitohuoneen? Tekniseen tilaan jää yleensä aina turhaa lattia- ja seinätilaa, ja näin saisitte sen hyödynnettyä kodarin toiminnoissa. Olen nähnyt ihan fiksun näköisiä ratkaisuja, joissa tekniset vehkeet on piilotettu esim. liukuovien taakse niin että näkymä pysyy rauhallisena. Ja laitteiden tuottama lämpö voisi samalla auttaa pyykkien kuivumisessa. Meille itselle on tekutila tulossa eteisen yhteyteen ja aion hyödyntää sen koneilta tyhjäksi jäävän seinän lasten haalareiden ja kuravaatteiden kuivattamiseen (ja piilottamiseen eteistä rumentamasta ;)). Varsinaista kuraeteistä meille ei tulekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anni!

      Mukavaa, kun eksyit blogiimme ja jätit kommentin.

      Kodinhoitohuone-eteinen-tekninen tila -ongelman on edelleen ajankohtainen, vaikka sen parissa on painiskeltu jo tovi. Luulimme jo kokeilleemme kaikki mahdolliset vaihtoehdot, mutta tuo ehdottamasi ei ole pälkähtänyt päähämme. Sehän on ihan loistava ajatus! Jos tosiaan yhdistäisi kuraeteisen, naulakon ja teknisen tilan toiminnot nykyisen (siis vaihtoehto A) KHH:n ja kuraeteisen paikalle (ja tarvittaessa vaikka nipistäisi vähän lisätilaa nykyisestä teknisestä tilasta), laittaisi kodarin nykyisen teknisen tilan ja vessan paikalle ja vessan nykyisen naulakon paikalle, tämä homma voisi toimia. Kiitos, kiitos, kiitos! Taisit ratkaista meidän ongelman :)

      Poista
  2. Onpa kiva, jos voin olla avuksi! Blogit ovat kyllä tässäkin suhteessa hyödyllisiä, että suunnitelmia katsoo välillä joku muu ihan tuoreilla silmillä ja kenties käyttökelpoisten ideoiden kera. Omassakin tulevassa kodissa olen iloinen siitä, että pystyn hyödyntämään sinänsä ärsyttävän (vaikka toki tuiki tarpeellisen) tekutilan tyhjät kohdat vaatesäilytyksellä. Vielä kun oltaisiin suunniteltu vesipiste kumppareiden huuhtomista ynnä muuta varten, niin homma ois täydellinen, mutta eiköhän pärjätä ilmankin. (Tosin mieleeni hiipii jo idea ylimääräisestä kura-altaasta, eikös sen voisi helpostikin vetää, kun lämminvesivaraaja on samassa tilassa... Meillä on siis putkivedot tehty jo, kun lattia valettiin viime viikolla.)

    VastaaPoista
  3. Meillä on arki/kuraeteinen ja tekninen tila samassa, mutta kodari on täysin omansa. Me lähdettiin siitä ajatuksesta, että kodarissa olisi niin paljon kaappitilaa, että siellä voisi säilyttää kaiken pyykki-/vaatehuollon. Kolmen alle kouluikäisen kanssa kun sitä pyykkiä tulee ja sen pyörittäminen ja viikkaaminen valtaa koko kämpän. Kuraeteiseen laitetaan kurasiepparin sijaan ihan normaali peltiallas kuravaatteiden pesua varten. Kokemukset kurasiepparista ovat osoittaneet, että siitä roiskuu aina sitä kuravettä seinille ja allas on toimivampi ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olikin mielessä juuri tällainen syvä teräsallas, ei kurasiepparia. :) Nykyisessä kodissa meillä on tällainen allas kodarissa, mutta siellä sille ei ole käyttöä, koska se ei ole kurasisäänkäynti, enkä uudessakaan kodissa halua kodarista kurapaikkaa, koska siellä käsitellään puhdasta pyykkiä ja sen yhteydessä on myös saunan pukuhuone.

      Poista
    2. Suuri kiitos taas! Me ollaan just pähkäilty, minkälainen kurapiste olisi toimiva. Kurasieppari kuulostaa hienolta, mutta toiminnallisuus on vähän epäilyttänyt. Nyt siis ratkesi siis sekin, että me unohdetaan koko sieppari ja keksitään joku muu ratkaisu. Käytännössä vaihtoehdot ovat varmaan joko iso teräsallas tai pieni laatoitettu alue, jossa suihku. Kumpihan olisi parempi?

      Joo, ja ihan samaa mieltä, että ainakin lapsiperheessä puhtaat pyykit ja kuratamineet on paras pitää erillään, muuten tulee vaan lisää pyykkiä. Tämä on yksi iso syy siihen, miksi mekin ollaan etsitty vaihtoehtoa arkkitehdin alkuperäisille ajatuksille.

      Poista