5. lokakuuta 2013

HIGHLIGHTEJA HABITARESTA

AARNIOn kennelistä voisi löytyä Puppyllemme seuraa, mutta tuplakuplan, A:n ikuisen ihastuksen, muhkeat muodot eivät taida mahtua Villa Lyckaankaan.
Pari viikkoa sitten kävimme hakemassa lisäpuhtia Habitare-messuilta. Meille Habitare näyttäytyi melkoisena sekametelisoppana, jossa valmistalopakettien ja tusinatuotteiden rinnalla esiteltiin designklassikoita ja huonekalujen prototyyppejä. Me saimme kuitenkin sen, jota haimme: lisäkipinää rakennusprojektiin. 

Tähän asti olemme keskittäneet kaiken liikenevän tarmomme kuopan kaivamisen ja täyttämisen sekä seinien pystytyksen ajattelemiseen. Sille, mitä seinien sisään laitetaan emme ole uhranneet ajatustakaan (jos nyt pohjapiirrosta ei lasketa). Habitaren innostamana aloimme ensi kertaa miettiä, millaisen takkatulen loimussa haluaisimme lämmitellä ja millaiselle kiukaalle olisi mukava heitellä löylyjä. Tässä siis muutama meitä sykähdyttänyt makupala messuilta. Ehkä näistä joku nähdään vielä Villa Lyckassakin. 

Aina yhtä ihana ARTEK. Tervetuloa meille!
Tuttu ja turvallinen ORAS vai rohkean kulmikas STENBERG?

PUUSTELLIn uutuus ’takeaway keittiö’, jonka voi muutossa pakata mukaansa. Kantavana ajatuksena on myös ollut pienentää hiilijalanjälkeä ja tarjota näin vihreämpi keittiövaihtoehto. 
Kummassahan saisi paremmat vauhdit Sara KOKOn ’O:ssa’vain EAMESissa? 

IKIKIUAS päihittää ainakin ulkonäössä perushelot, mutta entäs ne löylyt?
HOXTERin niukka- ja tiukkalinjainen kaunotar voisi hyvinkin löytyä tiensä Villa Lyckaan.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti