15. joulukuuta 2013

ÄLYTALO - ÄLYKÄSTÄ VAI ÄLYTÖNTÄ?


Kaikki talonrakentamiseen liittyvä oli vielä vuosi sitten meille täysin vierasta aluetta. Vuoden varrella (ja pienen pakon edessä) olemme opiskelleet yhtä jos toista hulevesistä talon korkoihin, naapurikuulemisista aloituslupahakemuksiin ja kylmäsilloista tukipalkkeihin. Vielä on kuitenkin myös pitkä lista niitä asioita, joihin pitäisi perehtyä, kun vaan jostain löytyisi siihen aikaa. Ns. älytalo löytyi tältä jälkimmäiseltä listalta aina viime tiistaihin asti, jolloin erinäisten sattumien kautta päädyimme saman pöydän ääreen alan asiantuntijoiden kanssa.

Palaverin aluksi saimme tuhdin tietopaketin siitä, mikä älykäs talo oikeastaan on. Me 'ei-teknologiafriikit' emme edes yritä tiivistää asioita tähän blogiin, vaan kehotamme kiinnostuneita etsimään tietoa paremmin asiaan perehtyneiltä esim. täältä

Suunnitteluprosessin alkuvaiheessa olimme  uteliaan kiinnostuneita älytalosta, mutta sittemmin hylkäsimme ajatuksen kalliina ’hifistelynä’. Nyt kuitenkin saimme kuulla, ettei lisäkustannus olisikaan niin suuri, kun perinteisen sähkötyön edustajilta olimme ymmärtäneet. Kun lisäksi selvisi, että älytalo todennäköisesti säästäisi tulevaisuudessa euron jos toisenkin, päädyimme tekemään listan siitä, millaisia älykkäitä ratkaisuja tulevaan kotiimme haluaisimme. Meidän top 6 näyttää tältä:

1. Valaistuksen hallinta. Valaistus päätyi listamme kärkeen siitä syystä, että älykäs valaistus voi ilmeisesti säästää aika tuntuvastikin euroja perinteiseen verrattuna. Ja olisihan se tietysti mukavaa, että mm. talousrakennuksen saisi pimeäksi päärakennuksesta käsin, eteisen valot syttyisivät, kun ulko-ovesta astuu sisään ja puoli ysin uutisten jälkeen portaikon valaistus himmenisi automaattisesti.
2. Talousrakennuksen ja autopistokkeen etähallinta. Ajatus siitä, ettei kenenkään tarvitsisi loikkia pihan poikki räntäsateessa tai paukkupakkasessa kytkemään päälle saunan kiuasta tai auton lämmityskaapelia, on aika houkutteleva. Tällä ei säästetä euroja, mutta hermoja todennäköisesti sitäkin enemmän.
3. Lämmityksen ja ilmanvaihdon automatisointi. Tämä taas säästää euroja ja siksi se päätyi pronssisijalle.
4. Terassimarkiisin ja ruokailutilan (sekä mahdollisesti olohuoneen) verhojen ohjaus. Villa Lyckaan on tulossa suuria ikkunoita mm. olohuoneeseen ja ruokailutilaan, joten suojaa katseilta ja paahtavalta auringolta tullaan tarvitsemaan. Ajatus siitä, että kaikki hoituisi nappia painamalla on vaan niin mukava!
5. Ohjatut pistorasiat. Näistä siis sammuu virta, kun ’keskusnapista’ painaa. Turvallista, mukavaa ja ehkä säästääkin jotain?
6. Talon etähallinta. Tämä on meille vähän kysymysmerkki. Ajatus siitä, että saunan voisi kytkeä päälle lenkkipolun puolivälissä on ihan jees, mutta tarvitaanko tätä johonkin ihan oikeastikin?

Mitä mieltä olette meidän listasta? Kun johonkin piti vetää raja, ulkopuolelle jäivät mm. monet talon turvallisuuteen liittyvät jutut (esim. murtohälyttimet ja vesivuotoilmaisimet) ja kaikki audio/video-asiat. Järkevää vai ei? Ilomielin kuulisimme myös, millainen olisi sinun listasi? Ja kaikki kokemukset älytaloihmisiltä ovat  enemmän kuin tervetulleita. Onko satsaus älykkääseen taloon osoittautunut käytännössä älykkääksi vai älyttömäksi?
 
 
Kuva täältä

17 kommenttia :

  1. Hyvä postaus - saako kysyä, olitteko nimenomaan Älysähkön kanssa palaveeraamassa? Olen ollut jo ko. firmaan yhteydessä, mutta koska meillä ei ole vielä edes luonnoksia talosta, ei asiassa voida järkevästi edetä.

    Tuohon tekemäänne listaan en oikein osaa kommentoida muihin kuin kohtaan 6. Meillä ainakin tulee myös seuraavaan taloon hetivalmis kiuas, joten siinä ei varmaan talotekniikasta liiemmin ole hyötyä.

    Nykyäänhän on olemassa sähkötoimisia lukkoja oviin, joten itse ainakin arvostaisin, jos voin jostain yhdestä napista varmistaa, että kaikki talon ovet ovat varmasti säpissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä pointti erityisesti nuo sähkötoimiset ovet. Jossain vaiheessa niitäkin keskustelussa sivuttiin, mutta kun toiveita päästiin listaamaan, olivat ne jo päässeet unohtumaan. Jotenkin tuntuu, että sähkötoimisista ovista voisi arjessa olla enemmän iloa kuin etäohjattavuudesta, etenkin kun tosiaan on saatavilla hetivalmiskiukaitakin. Joo, ja Älysähkön kanssahan me se erittäin antoisa parituntinen vietettiin. Asiantuntemus oli huippuluokkaa, hintalapusta ei vielä ole tarkempaa tietoa.

      Poista
    2. Ei mikään ihme, jos jotain unohtuu, kun tuntuu, että älyllä voi ohjata nykyään ties mitä.

      Asiantuntevuus on juurikin se asia, jonka liitän Älysähköön, mutta tuoko se sitten samalla moninumeroisen hintalapun - jäämme odottamaan innolla ;)

      Poista
  2. Hei! Olen itse erittäin tavis. Kun uutta kotia lähdettiin rakentamaan, tuntui riittävältä, että talo on uusi - tekniikka saa mielellään olla vanhaa, tuttua, toimivaa ja turvallista. Enhän minä jaksa opetella edes digiboksia kunnolla käyttämään! Meille ei siis mielestäni tullut lainkaan älytekniikkaa. Kun nyt luen listaasi, bongaan sieltä kuitenkin jotain tuttua :-) Kuten: eteisen valot liiketunnistimella, autopistokkeiden etähallinta, varmaan myös lämmityksen ja iv:n automaatio (mm. suihkutilojen kosteusanturit), lisäksi led-valaistu valopolku talon päästä päähän joka näkyy oikeastaan vain pimeällä. Jos rahaa on laittaa älyyn, se varmaan kannattaa, eiköhän kaikki äly ole jos ei jo tätä päivää niin ainakin tulevaisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuo tavis juttu on niin totta! Digiboksi lause olisi hyvin voinut tulla minun kynästä  Jotenkin kuitenkin tuntuu, että talon rakentamisessa pitää ainakin yrittää katsoa asioita myös muutama vuosi eteenpäin (etenkin kun ei aio lähteä samaan leikkiin uudelleen) ja siinä mielessä pieni satsaus älyyn, on alkanut houkuttaa. Vaan, mitä älykästä kannattaa valita, kun budjetti on rajallinen? Nuo teidän lista kuulostaa varsin hyvältä ja toimivalta!

      Poista
  3. Anonyymi16/12/13

    6. kohta: kiuasta ei kuulemma saa nykyään asentaa etänä toimivaksi. Olisin itse myös halunnut tämän ominaisuuden, mutta se on kuulemma nykyään kielletty. Syynä kuulemma se että jos joku on jättänyt kiukaan päälle ja sen kytkee etänä niin talo palaa. Nyt siis meillekin tulee vain kaukosäädin kodinhoitohuoneeseen. En tosin ymmärrä miten se sitten on turvallinen jos kaukosäädin saa olla toisessa huoneessa, koska jos käyn painamassa kiukaan päälle ja lähden lenkille niin samalla tavalla se talo sitten palaa jos siinä kiukaalla olisi jotain. Mutta en myöskään ymmärrä kuka hölmö kiukaan päällä säilöö jotain, joten mielestäni koko kielto on täytty yliholhousta taas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi16/12/13

      Lisäyksenä edelliseen, eli "...jos joku on jättänyt JOTAIN TAVARAA kiukaan päälle....". Nyt lause näyttää paremmalta.

      Poista
    2. Kiitos kovasti! Tuosta emme olleet tietoisia, Joka päivä oppii näköjään jotain uutta!
      Aika ontuva logiikka tosiaan noissa säädöksissä, mutta niin tuntuu kyllä olevan monessa muussakin asiassa, joka liittyy rakentamiseen (esim. alkuperäinen rakennesuunnittelijamme kelpasi Tuusulan mutta ei Helsingin päättäjille). Tuo etäohjaus alkaa tuntua entistä tarpeettomammalta…

      Poista
  4. Meillä on harkinnassa jonkinlainen audio"äly" - paljon muuta älyä ei vanhaan kerrostaloasuntoon vissiin saakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hienolta! Täytyy tunnustaa, ettei meille oikein auennut, mitä sillä edes tarkoitetaan. Saa mielellään kertoa, miten audioälyä voi hyödyntää :)

      Poista
    2. Tällä hetkellä audioäly on vain hieno sana mieheni mielessä - toteutus on käytännössä niinkin yksinkertainen kuin jonkinlaisella kauko-ohjaimella ohjattavaa äänentoistolaite :D ...mutta katsotaan mitä tulemaan pitää ;)

      Poista
    3. Minun korvaani kuulostaa edelleen varsin hienolta. Kun suunnitelmanne selviävät, voimme ehkä lukea lisää blogistanne ;)

      Poista
  5. Moi!

    Meillä on (nyt jo konkurssiin menneen) Talobitin joitakin ns. älykotijuttuja. Sainkin tästä idean, että voisinkin kirjoitella niistä joku päivä blogissani, joten jos jaksat tulla kurkkaamaan, jos aihetta vielä on. ( huomasin juuri, että tekstisi onkin kirjoitettu jo joulukuun puolella...) 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Asia on edelleen varsin ajankohtainen, joulupyhien aikaan, kun mikään talonrakentamiseen liittyvä ei oikein nytkähtänyt eteenpäin. Ilomielin lukisin kokemuksia älykodista. Kiitos jo etukäteen! Mistä osoitteesta muuten blogisi löytyy? En onnistunut jäljittämään sitä...

      Poista
  6. Hei taas! Huomasinkin, että onnistuin jättämään tuon kommentin tosiaan eilen jotenkin niin, että blogin osoite ei tullutkaan esille...no jospa tänään.:)

    Tässä nyt kuitenkin varmuuden vuoksi. Tervetuloa kurkkaamaan villa Luhtaan, villaluhta.blogspot.fi



    M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt löysin tieni blogiisi - ja ihastuin välittömästi. Upeita kuvia ja roppakaupalla inspistä. Jään kuulolle ehdottomasti! Kiitollisena lukisin kokemuksia myös siitä, kannattiko satsaus älyyn vai ei (tai mihin olisi kannattanut satsata ;)

      Poista
  7. Anonyymi10/11/14

    Älysähkö Finland Oy on konkurssissa.

    VastaaPoista