30. maaliskuuta 2014

GREAT W(B)ALLS OF FIRE


Tällä viikolla päätettävien asioiden listalla on myös takka. Tai oikeastaan hormi, koska sille sorvataan reikä valmiiksi elementtitehtaalla, mutta kun hormin paikka ja paksuus riippuu takan mallista, tarvitaan siis päätös myös takasta.
 
Takat eivät ole meidän kummankaan intohimo. Emme ole kaivanneet takkatulta nykykodissamme ja vielä vuosi sitten kuvittelimme rakentavamme talonkin ilman takkaa. Omakotiasujatuttaviemme puheet Herra V:n säestyksellä saivat meidät kuitenkin vakuuttuneeksi siitä, että ei se ole omakotitalo eikä mikään, jossa ei ole takkaa. Pakkasiltana takassa roihuava tuli alkoi meistäkin tuntua houkuttelevalta… Ja tässä sitä nyt ollaan – kahta takkaa ostamassa.
 

Olohuoneen takka on suunniteltu keittiön jatkeena olevalle pitkälle seinälle niin kuin yllä olevasta kuvasta voi ehkä päätellä. Hakusessa on 3-lasinen kiertoilmatakka, joka ’kävisi dialogia’ (tai ei nyt ainakaan pahasti torailisi) samalle seinälle sijoittuvan keittiön liesituulettimen kanssa. Pihasaunan yhteydessä olevaan saunatupaan on puolestaan tarkoitus ’upottaa’ pyöreän mallinen kevyttakka seinään tehtävään syvennykseen.
  
Meidän takkakisassa kolmen kärki erottui selvästi. Sparthermin, Schmidtin ja Raisin takat vaikuttivat kaikki varsin laadukkailta ja palvelu liikkeissä oli ystävällistä ja asiantuntevaa. Valitsimme lopulta Raisin takat, koska ne ehkä kuitenkin sopivat kokonaisuuteen parhaiten.
 
Villa Lyckan olohuoneeseen tunnelmaa tulee luomaan kuvissa oleva RAIS 500-3 ja saunatupaa somistaa RAIS Viva 120. Vivan väriä pohdimme vielä: varma musta vai rohkea ruoste?
 
 
 
Takkojen kuvat RAIS

23. maaliskuuta 2014

SÄHKÖÄ ILMASSA

Ensimmäiset ja samalla viimeiset hetket tehdä muutoksia sähkö- ja valaistussuunnitelmiin ovat käsillä. Koska Villa Lycka rakennetaan massiivipuuelementeistä, joihin tehtaalla sorvataan valmiiksi reiät mm. valokatkaisijoille, pistorasioille ja valaisimille, joudumme yllätykseksemme jo tässä vaiheessa lyömään lukkoon suunnitelmat.
 
Homma olisi helppo, jos sohvan paikka olisi sovittu ja valaisimet valittu, mutta kun telkkari etsii vielä paikkaansa ja valaistussuunnitelma on herra V:n päässä (jos sielläkään), suunnitelmat on meille kaikkea muuta kuin pala kakkua.
 
Onneksi on blogit, joista löytyy vinkkejä myös sähkö- ja valaistussuunnitelmien tekoon. Siis suuri kiitos teille kanssabloggaajat, meidän suunnitelmissa huomioidaan ainakin seuraavat asiat:
 
- Liiketunnistimella toimivat valaisimet eteiseen, vaatehuoneisiin, WC:hen ja kodinhoitohuoneeseen sekä ulko-ovelle, varastoon, tekniseen tilaan ja autokatokseen
- Makuuhuoneen ovenpieleen katkaisimet sekä kattovalaisimille että yöpöydän valoille, jotka sammuvat myös sängyn vierestä
- Valokatkaisimet portaiden ala- ja yläpäähän
- Ulkovaloille katkaisimet talon sisälle
- Terassin alle jakorasia, josta saadaan tarvittaessa vedettyä lisää sähköä esim. pihavaloille
- Talonumerolle valaistus ulkoseinään
- Pistorasia kylppärin kaappiin sähköhammasharjalle ja ikkunoiden läheisyyteen jouluvaloille
Miltä listamme kuulostaa? Unohtuiko jotain tärkeää?
 
Kiitos ja kumarrus myös, jos keksisitte ratkaisun ongelmakohtiimme:
 
- Upotettavat kattovalaisimet. Tarkoitus on hoitaa koko alakerran valaistus kattoon upotettavilla valaisimilla, mutta tyytyäkö halogeeneihin vai satsata ledeihin? Hakusessa myös kaunis, laadukas ja sopuhintainen malli. 
 
- Makuu- ja lastenhuoneiden valaistus. Lähtökohta tuntuu olevan irtovalaisin, mutta sopivien valaisinten löytäminen ainakin nykykotiimme osoittautui niin haasteelliseksi, että ’nautimme’ neljättä vuotta ikealaisten väliaikaisvalaisimien luomasta ei-niin-viihtyisästä tunnelmasta. Onko upotettu valaisin makuuhuoneissa ihan pöhkö ratkaisu?
 
- Yövalaistus. Useampi bloggaaja suosittaa yövaloja kulkuväylille ja WC:hen, vaan miten yövalaistus kannattaisi käytännössä tehdä?
 
- Pistorasiat. Myös pistorasioita yksi ja toinen suosittelee laittamaan PALJON. Kannattaako siis niitä laitella parin metrin välein ’just in case’ vai yrittää sijoittaa ne paikkoihin, joissa niille oikeasti ajattelisi olevan käyttöä? Hakusessa on myös kaunis pistorasiamalli, joka ei ’pomppaa’ silmille esim. keittiössä, jossa pistorasioita ei voi piilottaa yläkaappien alle.
 
- Keittiön valaistus. Millainen valaistus keittiöön, kun yläkaappeja ei tule ja saareke sijoittuu (ainakin osittain) portaiden alle? Toistaiseksi meillä ei ole ainoatakaan toimivaa ideaa...
 
- KNX-järjestelmä ja himmennys. Myös himmentimet joka huoneeseen (tai ainakin melkein) ovat useamman bloggaajan suositus. KNX-järjestelmään kytkettynä himmenninpiirit ovat ilmeisesti varsin tyyris ratkaisu, joten vinkkejä edullisemmista tavoista toteuttaa tunnelmavalaistus KNX-kodissa otetaan ilomielin vastaan.
 
 
Kuva täältä

18. maaliskuuta 2014

VALMIUSASTE 14%



Maatyöt ja perustukset ovat nyt tehty. Tervetuloa elementit!

Elementtejä odotellessa käymme muiden suunnitelmien kimppuun. Täältä tullaan LVI-, sähkö- ja sisustussuunnitelmat!
 

26. helmikuuta 2014

PALJASTUKSIA VOL 4 - TEAM VILLA LYCKA OSA 1


Ilman osaavaa teamia ei olisi Villa Lyckaa. Muutamissa blogiteksteissä on jo vilahdellut yhteistyökumppaneidemme nimiä, mutta nyt astuu esiin ykköskentällinen ihan virallisestikin. Jatkoa seuraa, kun projekti etenee…
Herra V alias Heikki Viiri, arkkitehtimme ja pääsuunnittelijamme, jonka lahjakkuutta olemme projektin aikana kerran jos toisenkin hämmästelleet. Heikki ei tyydy kopioimaan jo kerran keksittyä tai siirtelemään sentillä seinää sinne tai tänne, vaan heittäytyy hommaan koko sielullaan ja haastaa meidätkin pohtimaan mahdollisuuksia, joita emme tienneet olevan olemassakaan. Kun valitsee arkkitehdin, joka inspiraation iskiessä saattaa laittaa koko pakan uusiksi, ei suunnitteluprosessi ole ehkä se kaikkein yksinkertaisin, mutta lopputulos on upea!

Hannu Salmi on Herra V:n oikea käsi, joka varmistaa, että paperit pysyvät oikeissa pinoissa ja homma muutenkin hanskassa. Kiitos Hannun 3D-mallien me maallikotkin osaamme jo kuvitella, miltä Villa Lyckassa näyttää.

Vivolan pojat ovat alusta asti olleet innolla hommassa mukana. Kun koko rakentamisurakan ulkoistaa yhdelle toimijalle, ei yhteistyökumppanin valitseminen ole ihan helppo juttu. Vivola selvitti tiukat seulamme ja tuntien tentit kunnialla selviytyen kisan voittajaksi. Vaikka uuden firman koneisto ei ihan aina pyöri täysin kitkattomasti ja väärinymmärryksiäkin sattuu, ne tärkeimmät eli tahto, tavoitteet ja työn jälki ovat kohdallaan.

 Juha, vastaava mestari, meidän ensikertalaisten tuki ja turva, on mies paikallaan. Tähän pitkänlinjan ammattilaiseen voimme luottaa kuin kallioon. 

Stora Enso ja Puumerkki mahdollistavat sen, että Villa Lyckasta tulee CLT-talo. Talomme CLT-levyt valmistetaan Stora Enson Itävallan tehtailla, mutta Puumerkki ja Miika Vainio ovat linkki pienen rakentajan ja suuren Storan välillä. Kiireinen mies takoo sataa rautaa yhtä aikaa – meidän onneksemme yksi niistä on Villa Lycka!


Suuri kiitos jo tässä vaiheessa! Tästä on hyvä jatkaa.

11. helmikuuta 2014

UNELMALATTIA?





Pari viikon sisällä pitäisi tehdä päätöksiä pintamateriaalien suhteen ja pakka on vielä pahasti levällään. Erityisen haastavaksi on osoittautunut lattia. Kaunis, kestävä ja sopuhintainen vaikuttaa mahdottomalta yhtälöltä… Muutamia vaihtoehtoja meillä kuitenkin on.  

Alunperin haaveilimme betonista. Rouheinen betonilattia yhdistettynä vaaleaan puuhun on upea yhdistelmä. Betoni myös kestää kovempaankin lapsiperheen käsittelyä, ja jos tyytyy harmaaseen ’teollisuusbetoniin’, myös kukkaro kiittää. Nyt olemme kuitenkin alkaneet empiä: onko betoni sittenkin liian raskas materiaali täyspuiseen taloon ja jo viiden vuoden päästä auttamattoman vanhanaikainen? Lisäksi kivilattia reagoi lämmön vaihteluihin hitaasti, ominaisuus, joka meille ei ole lainkaan toivottava.

Kiiltävästä epoksista on tullut betonin haastaja. Raikas valkoinen tuo avaruutta ja luo upean kontrastin pehmeälle puulle, mutta miten se kestää aikaa ja lapsiperheen arkea kellastumatta ja naarmuuntumatta? Ja ennen kaikkea, sidommeko itsemme joka iltaiseen luuttuamisoperaation, jos laitamme valkoisen lattian? ’Lämmönvaihtokyky’ epoksilla ainakin on hyvä ja hintakin ilmeisesti ihan kohtuullinen.

Näiden kahden kontrastia tarjoavan vaihtoehdon rinnalle on loppumetreillä noussut harmonisempi vaihtoehto, puulattia. Ensimmäinen ’panosta-vaihtoehtomme’ on iki-ihana Saima Lumi. Tämä design klassikko täyttää ainakin iätön ja ajaton –kriteerimme, mutta kestääkö koivuparketti lapsiperheen keittiössä lommuuntumatta? Miinusta on myös Saiman hinta (n. 100 e/m2) eli tämä vaihtoehto tietäisi (taas) budjetin ylitystä. ’Pihistä-vaihtoehtona’ on lankkuparketti lehtikuusesta. Tämän saisi hiottuna ja puu valmiina eli lattian voisi käsitellä sävy sävyyn seinän ja katon kanssa. Vähän kuitenkin arveluttaa, iskeekö puuähky tai mökkifiilis, kun kaikki on puuta lattiasta kattoon? Ja onnistuuko puulattian ja puuseinän kohtaaminen ilman listaa?

Millainen on sinun unelmalattiasi? Kokemukset kaikista yllämainituista ja muistakin varteenotettavista vaihtoehdoista ovat lämpimästi tervetulleita. 


Alkuperäiset kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä