KOMPASTUSKIVI NIMELTÄ KODINHOITOHUONE

 

Meidän perheellä näyttää olevan kehno kodinhoitohuonekarma. Nykyisessä kodissamme kodinhoitohuoneen virkaa toimittaa vajaat kaksi neliötä kylppärin nurkassa. Pyykit siis pestään samassa tilassa, jossa kylvetetään lapset, ajetaan parrat ja heitetään löylyt. Pyykinviikkaustasona toimii milloin olohuoneen lattia, milloin saunan laude. Ja värikkäät sohvatyynyt vaalean olohuoneemme piristäjinä olemme todenneet turhiksi – onhan meillä iloisen kirjavat pyykinkuivaustelineet. Lähes neljän vuoden kokemuksella voimme vakuuttaa, että tällainen pyykinhuoltosysteemi on täydellisen toimimaton. Ainakin meidän perheessä, jossa pyykkirumbaa tanssitaan joka päivä ja yleensä koko perheen voimin niin kun kuvista näkyy. 

 

Kodinhoitohuone on muodostunut myös uuden kotimme kompastuskiveksi. Kun tähän projektiin ryhdyttiin, meillä ei ollut selvää visiota siitä, peseytyvätkö pyykit paremmin ylä- vai alakerrassa tai kuinka monta neliötä niille pitäisi uhrata. Eikä ole vieläkään. Ehkä juuri siksi KHH:sta on tullut heittopussi, jota luonnoksissa on soviteltu vähän sinne ja tänne. Ja juuri KHH joutui luovuttamaan neliöt tekniselle tilalle, joka muutti talousrakennuksesta päätaloon teknisten ratkaisujen vuoksi. Jäljelle jäi runsaat 5 neliötä ja nekin kuraeteisen kanssa yhteisiä niin kun alla olevasta kuvasta näkyy. Toki tämäkin KHH on parannus nykyiseen, mutta sisäinen pikkuperfektionistimme miettii, josko sittenkin löytyisi joku muu ratkaisu. Etenkin kun käynti vessaan eteisnaulakon läpi tuntuu vähän eksoottiselta tai ainakin ’sukat kastuu’ -ratkaisulta...  

 

Pitkällisten pyörittelyjen jälkeen meillä on vaihtoehto B. Tämä tosin edellyttää, että rouva lupakäsittelijä katsoisi pikkuvessa-kurasuihku –yhdistelmän riittävän täyttämään esteettömyysmääräykset eikä vaatisi suihkua pytyn viereen. Tässä vaihtoehdossa tekninen tila ja vessa vaihtaisivat paikkaa, samoin naulakko ja KHH. Kuravaatteet ja puhtaat pyykit pysyisivät siis omissa oloissaan, mutta KHH:sta tulisi vieläkin pienempi kuin vaihtoehdossa A.

 

Melkoinen lilliputti KHH meille on tulossa, ainakin jos vertaa sitä asuntomessuilla nähtyihin, mutta voisikohan se kuitenkin toimia? Kummalle sinä annat äänesi A:lle vai B:lle?

PARI PUUTA

Saimme lupakäsittelijältä A4:sen verran kommentteja suunnitelmiimme. Näyttäisi siltä, että emme joudu tekemään suuria kompromisseja, vaan selviämme pikku viilauksilla… 

 

Yksi kommentti koskee tontille istutettavia puita. Herra V:n piirtämät puupylpyrät eivät lupakäsittelijälle riitä, vaan kaivataan listaa lajeista. Ei kovin helppo eikä mieluinen homma meille, joilla multapeukalo on keskellä kämmentä. Vaikka kovasti haluaisimme nähdä itsemme viherpeukaloina, kotimme todistaa toista. Pihan perennoista ovat etanat pitäneet huolta ja viimeinenkin viherkasvimme kuukahti kesän kynnyksellä. Sanomattakin on siis selvää, että haluamme helppohoitoisia puita. Suomenlahden kallioita kaikki lapsuuden kesät katsellut N haaveilee männystä, A taas ikivanhasta tammesta, sellaisesta, joita näkee vanhojen kartanoiden englantilaistyylisissä puistoissa. Ja kaupungin viisaatkin ovat sanansa sanoneet – ainakin yhden puun on oltava suureksi kasvavaa lajiketta. Niin, ja se maaperä. Siis savista suomaata, jolla tällä hetkellä kasvaa vain keltaista heinää, eikä ainoatakaan puuta. Any ideas? 

 

Mitähän muuten tapahtuu, jos emme onnistu kasvattamaan puuta suureksi. Saammekohan kirjallisen huomautuksen kehnoista puutarhurin taidoistamme vai lähettääkö kaupunki Staran pojat lannoituspuuhiin?

PITKÄÄ VAI PÄTKÄÄ?

 

Melkein alusta asti meille oli selvää, että rakennuttaisimme puutalon. Tonttimme sijaitsee tiellä, jonka kaikkien talojen julkisivujen edellytetään olevan lautaa. Meistä lautaverhoiltu kivitalo ei tuntunut kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta (vaikka Hyvinkään asuntomessujen Majan jälkeen sekin ratkaisu voisi olla aika jännä). Lisäksi puu materiaalina on aina kiehtonut meitä molempia. Sen sijaan se, rakennetaanko talo ns. pitkästä tavarasta paikan päällä vai hypätäänkö talotehtaan kelkkaan on, 6kk pohdinnasta huolimatta, edelleen auki.

Alun perin ajatuksenamme oli, että teetetään ensin arkkitehdilla luonnokset ja tilataan sitten luonnosten perusteella talopaketti talotehtaalta avaimet käteen –periaatteella. Helppoa ja yksinkertaista, ajattelimme. Ja väärässä olimme! Mikään talon rakentamisessa ole helppoa ja yksinkertaista, siltä ainakin meistä tuntuu. 

Laitettuamme rakennusluvan vireille otimme yhteyttä useampaan talotehtaaseen. Ja aika kehnolla menestyksellä. Useimmat talomyyjät vain pyörittelivät päätään ja myivät ’ei onnistua’ nähdessään lupakuvamme. Ne harvat, jotka suostuivat perään soitteluiden jälkeen tekemän tarjouksen (meille ei siis sadellut tarjouksia, niin kuin monien blogien perusteella olimme odottaneet), ehdottelivat viittä tolppaa komistamaan keittiötä ja olohuonetta tai siirtelivät ja pienentivät ikkunoita. Ilmeisesti siis joutuisimme tekemään melkoisia uhrauksia avaruuden ja valoisuuden suhteen, jos haluamme suurelementit. Lisäksi tämän vaihtoehdon kustannukset ovat meille melkoinen kysymysmerkki. Vaikka ulkoa valmis elementtipaketti irtoaisikin 100 000 eurolla, alkaisiko lopullinen viivan alle jäävä luku 3:lla vai 4:lla vai jopa 5:lla?  

 

Olemme kokeilleet onneamme myös yhden ns. pre-cut talotehtaan kanssa. He pystyisivät todennäköisesti tekemään lähes luonnostemme kaltaisen talon, mutta se hinta! Yli 30 000 euron ’pätkälisää’ elementtipakettiin verrattuna ei budjettimme purematta niele…  Ei varsinakaan kun tarjous sisältää ilmeisesti vain lautakasan pihalle kipattuna eikä lainkaan pyytämäämme pystytystä.

Entäs se toisten parjaama ja toisten ylistämä pitkä tavara, josta emme alun perin olleet lainkaan kiinnostuneita? Olemme nyt vakavasti alkaneet harkita sitäkin, koska se todennäköisesti mahdollistaisi varmimmin haaveilemamme avaran ja valoisan kodin ilman tolppia ja elementtisaumoja. Olemme jopa tavanneet urakoitsijan, joka on tarjoutunut tekemään koko homman ensimmäisestä kuormurin kauhan kuopaisusta viimeiseen lattialistan kiinnitykseen ja vielä varsin kilpailukykyiseen hintaankin. Kaikki ne kauhutarinat siitä, millainen rumba pitkästä tavarasta rakentaminen on ja kuinka paljon osaamista, jota meillä ei ole lainkaan, se vaatii, saa kuitenkin yhä uudelleen ja uudelleen pohtimaan tämän vaihtoehdon toteuttamiskelpoisuutta. Talvikin on tulossa ja sen myötä rungon kastumisen vaara. Kastunut runko tietenkin kuivuu, mutta silloin se ilmeisesti ei enää ole suora, jolloin sisäpinnat kärsivät. Mietityttää myös, miten tehdä kaiken kattava sopimus, kun emme vielä oikein itsekään tiedä, laitetaanko lattiaan betonia vai parkettia. Niin, ja vaikkei taloa tarvitsekaan rakentaa viimeisen muodin mukaan, tuntuu, että pitkän tavaran kulta-aika meni jo…

 

Niinpä niin, mikään näistä tavoista ei vaikuta helpolta ja yksinkertaiselta tavalta, ei ainakaan ensikertalaisesta. Kenenhän kelkkaan sitä kannattaisi hypätä, jos haluaa päästä mahdollisimman halvalla ja helpolla ja saada äkkiä valmista? Vai olisikohan sittenkin joku muu tapa rakentaa Villa Lycka? Yksi mahdollisuus on aina välillä käväissyt mielissämme, mutta siitä lisää toisessa postauksessa...

PALAPELIÄ

 

Wow! Sellainen fiilis meille tuli, kun maaliskuussa saimme eteemme ensimmäiset luonnokset tulevasta kodistamme. Juuri sitä, jota olimme etsimässä. Avaraa ja valoisaa. Omaleimaista, mutta ei liian erikoista. Yksinkertaista, mutta kuitenkin kiinnostavaa. Juuri sitä, jota olimme etsimässä ja jonka eteen voisimme kuvitella uhraavamme puolivuotta parisuhdetta. ’Helppo palapeli’ tuumasimme ja onnittelimme itseämme oikeaan osuneesta arkkitehdin valinnasta. Poistuimme herra V:n toimistolta iso nippu luonnoksia kainalossa ja onnellinen hymy kasvoilla…

…autuaan tietämättöminä siitä, että valkovuokot ehtisivät kuihtua ja ensimmäiset mansikat kypsyä ennen kuin saisimme kainaloomme rakennuslupakuvapinon. Pikku E nukkuisi ensimmäisen kokonaisen yönsä ja iso O oppisi ajamaan polkupyörää. Keittiömme kaappi ehtisi moneen kertaan täyttyä tyhjistä Pepsi-Max pulloista ja paperiroskis rytätyistä A4:sta. 

Mihin nuo viikot kuluivat? Mikään kun ei mennyt päin seiniä ja palaveritkin sujuivat ilman myrskyjä. Ja kiitos kaupungin kaavoittajien ja suunnittelijoiden, meidän ei tarvinnut miettiä katon mallia tai kerroslukua. Talon paikkakin oli meidän puolesta jo valmiiksi päätetty. 

Meidän kokemus on, että talon suunnittelu ja sulattelu vaan ottaa aikansa. Vaikka arkkitehti voisikin piirtää talon viikossa, talo ei siinä ajassa muutu kodiksi. Ei ainakaan meidän kodiksi. Meille talosta tuli koti, kun siirtelimme lastenhuoneen seinää vähän sinne ja takaisin tänne. Pohdimme ruokailutilan ikkunan optimaalista kokoa ja naulakon paikkaa. Tuskastelimme esteettömän vessan ja teknisen tilan vaatimia neliöitä. Piirsimme ja mittaisimme. Mietimme ja kokeilimme.  

Pikkuhiljaa luonnos alkoi tuntua yhä enemmän kodilta ja lopulta – 3 kuukauden rakentelun jälkeen – viimeinenkin palikka loksahti kohdalleen. Palapelimme oli valmis ja juhannuskukat kukkivat. 

 

Jostain rakentamisoppaasta luimme, että onnistuneen pohjan tunnistaa siitä, että se vaikuttaa niin selvältä, että moisen keksimiseen ei tarvittaisi arkkitehtia lainkaan, vaan siihen riittää maalaisjärki. Juuri siltä meistä tuntuu, kun katsomme luonnosta 11 g 2. Kiitos herra V!

VI VILL HA...

Useimmilla rakennusprojektiin ryhtyvillä tuntuu olevan talomalli valmiiksi valittuna tai ainakin hyvin selvä visio siitä, kuinka monta neliötä lastenhuoneisiin tarvitaan, millaisella liedellä halutaan kokata ja minkä muotoisilla lauteilla saa parhaat löylyt. Meillä ei. Kun olimme jouluun asti olleet ’me ei sitten koskaan rakenneta’ –perhe, emme olleet rakennelleet mielessämme unelmien taloa. Meillä oli siis tontti, arkkitehti, unelmia lähinnä lottovoiton varalle ja se valkoinen A4, jolle piti yksien päikkäreiden aikaan saada muotoiltua se, millaisen talon haluamme. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että emme aio rakentaa sitä kuuluisaa kolmatta taloa, jossa asutaan loppuelämä. Osoittautuipa tämä seikkailu kuinka jännäksi tahansa, aiomme tehdä tämän matkan vain kerran! 

Konkreettiset toiveemme talosta oli tiivistettävissä pariin ranskalaiseen viivaan. Halusimme 3 makkaria, työhuoneen, pari vessaa, saunan sekä olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön, jotka olisivat yhtenäistä tilaa. Lisäksi toiveissa oli, että keittiöön mahtuisi kokkaamaan useampi kuin yksi ilman jatkuvaa törmäilyvaaraa, eteinen ei menisi tukkoon taaperosta, joka yrittää itse laittaa kenkiä jalkaan ja että pyykkivuoren voisi yllätysvieraiden tullen (tai muuten vaan) piilottaa jonkun oven taakse.

Jos vaikka konkreettisia toiveita talolle oli vain muutamia, tiesimme tarkalleen, mitä emme haluaisi. Emme haluaisi ainoatakaan listaa emmekä karmia. Nykyisessä kodissamme oli myös aivan liian monta kulmaa, joten kaikki ei-aivan-välttämättömät kulmat tulisi karsia pois. Myös uuden kodin fiilis oli meille alusta asti aivan selvä; halusimme avaran, valoisan ja pelkistetyn, jopa minimalistisen talon. Jos vieraat kuvaisivat kotiamme sanoilla moderni, ajaton ja eleetön, tietäisimme onnistuneemme. 

Sanojemme vakuudeksi kasasimme kuvakollaasin ja lähdimme tapaamaan herra V:tä, valitsemaamme arkkitehtiä. Onnistuisiko hän piirtelemään meille toiveidemme talon vai osoittautuisiko se mahdottomaksi tehtäväksi, kun neliöitä olisi käytettävissä vain 180 ja nekin kahteen kerrokseen jaettuina? 

Elettiin maaliskuun alkua 2013. Ensimmäiset kevätauringon säteet lämmittivät jo nenänpäätä ja aloimme tuntea orastavaa pienet rakentajat me –fiilistä. 

Kuvat: Tham & Videgård (House K), BernadBader (.EMA House) ja Avantoarkkitehdit (Four Cornered Villa)