31. elokuuta 2013

PALAPELIÄ

 
Wow! Sellainen fiilis meille tuli, kun maaliskuussa saimme eteemme ensimmäiset luonnokset tulevasta kodistamme. Juuri sitä, jota olimme etsimässä. Avaraa ja valoisaa. Omaleimaista, mutta ei liian erikoista. Yksinkertaista, mutta kuitenkin kiinnostavaa. Juuri sitä, jota olimme etsimässä ja jonka eteen voisimme kuvitella uhraavamme puolivuotta parisuhdetta. ’Helppo palapeli’ tuumasimme ja onnittelimme itseämme oikeaan osuneesta arkkitehdin valinnasta. Poistuimme herra V:n toimistolta iso nippu luonnoksia kainalossa ja onnellinen hymy kasvoilla…

…autuaan tietämättöminä siitä, että valkovuokot ehtisivät kuihtua ja ensimmäiset mansikat kypsyä ennen kuin saisimme kainaloomme rakennuslupakuvapinon. Pikku E nukkuisi ensimmäisen kokonaisen yönsä ja iso O oppisi ajamaan polkupyörää. Keittiömme kaappi ehtisi moneen kertaan täyttyä tyhjistä Pepsi-Max pulloista ja paperiroskis rytätyistä A4:sta. 

Mihin nuo viikot kuluivat? Mikään kun ei mennyt päin seiniä ja palaveritkin sujuivat ilman myrskyjä. Ja kiitos kaupungin kaavoittajien ja suunnittelijoiden, meidän ei tarvinnut miettiä katon mallia tai kerroslukua. Talon paikkakin oli meidän puolesta jo valmiiksi päätetty. 

Meidän kokemus on, että talon suunnittelu ja sulattelu vaan ottaa aikansa. Vaikka arkkitehti voisikin piirtää talon viikossa, talo ei siinä ajassa muutu kodiksi. Ei ainakaan meidän kodiksi. Meille talosta tuli koti, kun siirtelimme lastenhuoneen seinää vähän sinne ja takaisin tänne. Pohdimme ruokailutilan ikkunan optimaalista kokoa ja naulakon paikkaa. Tuskastelimme esteettömän vessan ja teknisen tilan vaatimia neliöitä. Piirsimme ja mittaisimme. Mietimme ja kokeilimme.  

Pikkuhiljaa luonnos alkoi tuntua yhä enemmän kodilta ja lopulta – 3 kuukauden rakentelun jälkeen – viimeinenkin palikka loksahti kohdalleen. Palapelimme oli valmis ja juhannuskukat kukkivat. 
 

Jostain rakentamisoppaasta luimme, että onnistuneen pohjan tunnistaa siitä, että se vaikuttaa niin selvältä, että moisen keksimiseen ei tarvittaisi arkkitehtia lainkaan, vaan siihen riittää maalaisjärki. Juuri siltä meistä tuntuu, kun katsomme luonnosta 11 g 2. Kiitos herra V!

2 kommenttia :

  1. Elena9/10/13

    Olisi kiinnostavaa nähdä, mitä arkkitehti piirsi ja millaisen siitä muokkasitte!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Tarkoitus on palata vielä pohja-asiaan, kun rakennusluvassa on leima ja palapelimme ihan kokonaan paketissa. Toivottavasti siis pian :)

    VastaaPoista